|
possibly sleepwalking
M I N N A = Yliopisto-opiskelija länsirannikolta. 1989. Ikuinen haaveilija, joka hukkaa kaiken ja on aina myöhässä.
♥: Lukeminen, matkustelu, valokuvaaminen, muoti, elokuvat, vieraat kielet, kiireettömät aamut, huivit, kuivahedelmät, vanhat valokuvat, musiikki, nukkuminen, lojuminen & päämäärätön haahuilu. |
|
|
the blog
Personal blog, satunnaista höpinää aiheesta ja sen ulkopuolelta. Kuvamateriaalia oman viitseliäisyyden sanelemissa rajoissa.
links
Bang your brainsDirty pretty things Heijastuspinta Converting vegetarians Kemikaalicocktail Paras aika vuodesta The Sartorialist archives
credits
Design: doughnutcrazyKuvitus omasta takaa, ellei toisin mainita. 
|
Punaiset tuolit ja bolognesea.
Sain pari vuotta sitten ensimmäiseen omaan kotiini kolme Alvar Aallon 69-tuolia viimeisen päälle kunnostettuna. Poloiset olivat viettäneet vuosikymmenen jos toisenkin isovanhempieni halkovajassa(!!) ennen kuin äitini dyykkasi ne talteen hiomista, maalaamista ja päällystystä varten. Valitettavasti päällysteen kangasvalinta osoittautui virheeksi: ohut ja vaalea "lakanapuuvilla" tuli tiensä päähän jo parissa vuodessa. Isompaan asuntoon muutettuani tuolien lukumäärä myös kasvoi vielä yhdellä, tietenkin eriparisella yksilöllä.  Moni kaverini on kauhistellut tuolien kiikkeryyttä (johtuu iästä, ei Aallon suunnittelusta) ja avokki väläytellyt uusien hankkimista, mutta minulle noiden tunnearvo on aivan valtava - kysehän on sentään melkein perintökalleudesta! Kesälomani viimeisellä viikolla sain kuin sainkin itseäni niskasta kiinni, pakotin poikaystävän veivaamaan tuoleista jalat irti ja aloitin kunnostusprojektin: istuinosat saivat uuden päällyksen, jalat kiristettiin kiinni ja jalkojen huopapehmusteet uusitaan kunhan kerkeän lähikauppaa kauemmas. On se kumma miten aina unohtaakin aloittaa tällaiset ajoissa eikä pari päivää ennen koulujen alkua.... Joka tapauksessa, taas on "romujen" käyttöikää pidennetty parilla vuodella! Tuo miehenpuolisko kyllä ilmoitti että kyseessä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun hän tähän urakkaan kanssani ryhtyy, mutta odottakaas vaan :D. Koko viikonloppu oli sen verran täyteenbuukattu poikaystäväni vanhempien vierailun takia, että ruoanlaitto uhkasi jo pahasti jäädä vaille aikaa tai saati tilaa - lauantainen ravintolareissu tuntui painavan sisuksissa vielä sunnutai-iltanakin. Jotain sekä itselle että puoliskolle sopivaa syömistä oli kuitenkin saatava ja vikkelään, joten viskasin pannulle bravuurini, bolognesen jota meillä kauhotaan naamariin hyvin usein. Ainekset kun yleensä löytyvät kaapista jo valmiiksi tomaattimurskaa ja juustoa lukuunottamatta, jotka puolestaan kustantavat lähikaupasta kannettuna jokusen hassun euron.  Idiootinvarma soijabolognesepurkillinen tomaattimurskaa pari kourallista soijarouhetta vettä sen verran että rouheet ja tomaattimurska sekoittuvat turaus ketsuppia loraus punaviiniä puolikas kasvisliemikuutiosta hyppysellinen parmesania hunajaa, mustapippuria, oreganoa & suolaa (omien tuntemusten mukaan) Aineksista en valitettavasti osaa antaa mitään tuon mittaa - itseltä tuo sapuska syntyy nykyään sormituntumalta ja silmät ummessa. Mitään alkuperää reseptillä ei myöskään ole, vaan kyseessä on ruokakaapin sisällön mukaan taipuva sikermä hyväksi koetuista kikoista saada soijarouheesta syötävää. Itse prosessi menee jotakuinkin niin, että sekoitetaan soijarouheet, tomaattimurska ja vesi kastikkeen näköiseksi ja kuumennetaan pannulla hissuksiin. Heitellään perään muut ainekset (myös se parmesaani, joo), sekä mausteet ja annetaan olla niin kauan kuin spagetti kiehuu. Kipataan pastan päälle lautaselle, lisätään päälle vielä lisää parmesaania ja kutsutaan kanssaihmiset syömään. Tunnisteet: DIY, ruoka, sisustus “Give the job to my friend here he loves playing in the jungle.”
 Nyt on sitten se vuoden 2010 nimekkäin ja joissain piireissä odotetuin actionpläjäys katsastettu, ja totta puhuen minua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään kirjoittaa minkäännäköistä arvostelua, joten sitä ei tule. Tätä ei nyt pidä missään nimessä ottaa niin, että elokuva olisi ollut mielestäni huono, ei tosiaan, vaan olen sitä mieltä että jokaisen on se itse nähtävä niin tahtoessaan. Legendaaristen naamojen, muutaman oikeasti hyvän läpän ja hienojen räjähdysten ystävälle leffa antaa erityisen paljon, mutta eipä kohdeyleisöä ajatellen "väärän" sukupuolen edustajallakaan käynyt aika pitkäksi. Kyllä se Jason Stathamin veitsienheittely aina jonkun Sinkkuelämän hakkaa, eli rohkeasti vaan sitä miehen(/naisen)puoliskoa kätösestä ja leffaan vaan :)  Leffan jälkeen pyörimme jokusen tunnin pitkin keskustaa ihmettelemässä Turun taiteiden yötä, joka tosin alkoi olla yön saapuessa jo ohi. Kovasti odottamani designtorikin oli vähän pettymys - joka toisessa pöydässä näytti olevan lähinnä pleksikoruja. Toisaalta, aurajoen iltavalaistus on mielestäni sitä luokka ettei mikään erikoistapahtuma ole edes tarpeen. Tunnisteet: elokuvat, tapahtumat, valokuvat postia briteistä.
Brittiläisten nettikauppojen toimintaa ei voi kuin ihailla. Sen lisäksi että hinnat ovat parhaimmillaan noin kolmasosa suomalaisesta tasosta, maksu ja kuljetus sujuvat useimmissa paikoissa todella hyvin. Yleensä paketti saapuu suoraan kotiovelle parissa päivässä. Pari postausta takaperin mainitsin Tigin urban antidoten, joka matkusti kylppäriimme viime kampaamoreissulta. Koska pikkusormen mukana tuppaa yleensä lähtemään koko käsi (ja järki siinä sivussa), naputtelin Lookfantasticille tilauksen alkuviikosta. Ehdin jo pelätä että jokin oli mennyt mönkään koska mitään toimitusvahvistusta ei kuulunut, mutta tänään aamulla koin harvinaisen kivan herätyksen. Posteljoonihan se siellä oven takana pieni paketti kädessä<3.
 Laatikosta putkahtivat siis saman sarjan hoitoaine, sekä S-factorin silky smooth serumin jota olen kaivannut kylppäriini jo useamman vuoden mutten ikinä raaskinut ostaa. Itseasiassa en ole koskaan ennen sijoittanut yhteenkään kampaamotuotesarjaan yhtä putelia enempää ja silloinkaan harvemmin tigeihin, sillä suomessa hinnat ovat - anteeksi vain - aivan hirveät. Kuka oikeasti pulittaa 30 euroa töhnästä jonka loppusijoituspaikka on suihkun viemäri? Toisaalta, omissa käsissäni kalliimmat tuotteet tuntuvat kyllä kestävän huomattavasti pidempään - ennätys yhdelle 200ml shampoopullolle taisi olla noin neljä kuukautta (!!). Ensimmäisen testauskerran perusteella se jokin näissä on kohdallaan, sillä jopa huushollissa elelevä miehenpuolisko (joka harvoin edes huomaa että olen käynyt kampaajalla tms.) ihaili hiuksiani suihkussakäynnin jälkeen. Nyt lähden piipertämään asioille ja lunastamaan leffaliput iltaa varten. Yömyöhällä naputtelen tänne ehkä vielä jotain The Expendablesin arvosteluntynkää, josko kokemus on mainitsemisen arvoinen (epäilen, mutta mitä sitä ei avovaimopisteitään kalastellakseen tekisi...). Tunnisteet: hiukset, kauneus, nettikaupat, ostokset Elossaolotiedotus & syysshoppailua.
Aamulla herätessäni päätin olla tänään aktiivinen: siivota, pestä koko pyykkikaapin tyhjäksi, treenata hissuksiin ja viedä äidin synttäripaketin postiin. Eilisen treenirevittelyn jälkimainingeissa (vatsalihakset ei siedä edes nauramista..) ulkosalla riehuminen vaihtui kuitenkin matkaksi postiin ja takaisin suklaacappucinon kautta ja kodinhengettärenä leijailukin kutistui koneelliseen pyykkiä. Surkeeta. Jos tunnin rääkki kuukauden tauon jälkeen aiheuttaa tämmöiset olot, millainenkohan reippailukrapula sitä odottaakaan ensi maanantaina? Koko viikonlopun tuntimäärä kun taitaa lähestyä kahden viikon normaalisuorituksia, mutta siitä lisää myöhemmin ... :D. Positiivisena puolena nähtäkööt kuitenkin se, ettei syömisiään tarvitse hetkeen ajatella edes sivulauseessa, ja koska tilaisuus tekee aina varkaan, pistin lettutaikinat tekeytymään ja pannun kuumaksi. Oikeasti, onko parempaa lohturuokaa olemassakaan? Ah <3. Ohjetta näihin ei ole, sillä tein tapojeni vastaisesti pussijauheesta. Lettujen virkistämänä sain myös vihdoin ripusteltua ja kuvailtua viimeaikaisen törsäilyhistoriani saavutukset. Pohjustukseksi sanottakootm että kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, joita loppukesän alennusmyynnit lähinnä ärsyttävät, itse kun en (kokoni vuoksi) löydä niistä lähes koskaan yhtään mitään. Mainittakoon myös, että noin 99% niistä "löydöistäkin" menee kategoriaan hölmöt heräteostokset - jostain syystä ne kriteerit vain tuppaavat löystymään kun hinnasta tippuu pois jokunen prosentti. Alennusmyyntien aikaan myymälät ovat myös usein mustanaan väkeä ja äärettömän epäsiistissä kunnossa. Vanhanaikaista tai ei, minulle ei tulisi mieleenikään ostaa mitään minkä näen lojumassa mytyssä jossain lattialla (ymmärrän kyllä että tavaraa toisinaan lähtee karkuun rekeiltä ja tangoita, mutta onko niiden poimiminen oikeasti niin vaikeaa perkele). Useamman vuoden ajan olenkin jättänyt pahimmat aleryntäilypäivät ja useimmissa tapauksissa myös alennustuotteiden pläräämisen kokonaan väliin ja säästellyt pennosiani myöhemmäksi.  Toisinaan säästely kannattaa. Liekö kyseessä ennätyslämmin, ennätyksellisen pienissä vaatteissa vietetty kesä, uuden opinahjon herättämät back to school-vibat tai jonkin tuntematon tekijä, tuntuvat lämpimät, syksyiset vaatteet jotenkin kovin.. virkistäviltä? Vaikka se rationaalinen puoli meikäläisestä ei voi käsittää, kuinka kukaan itseään kunnioittava olento kykenee ajattelemaan villaa ja pitkiä hihoja yli 30 asteen lämpötilassa, olen parin viikon sisään onnistunut antamaan melkoista kyytiä pankkitililleni. Saanko esitellä uudet ystäväni vasemmalta alaoikealle:Jättineule, Vila Puhvihihainen trikoopaita, Mango Vaalea perusneule, Mango Pitkä ruutupaita, Gina tricot Tunnisteet: ruoka, shoppailu, syksy, treenaus Leffassa nähtyä:The Sorcerer's Apprentice
Päätettiin tänään päiväsellä että viipotetaan avokin kanssa illalla leffaan, kun ressukka on tulevan tenttinsä takia ihan myrtsinä ja jääkaapin ovessa lepatti sattumalta pari käyttämätöntä lippua. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: Scifijännäreihin ja geeniteknologian saloihin sukeltava, mm. superlahjakkaan Trailerin perusteella Disneyn Fantasia-piirroselokuvasta inspiraationsa saanut Sorcerer's Apperentice, aka. Noidan oppipoika lupailee varsin viihdyttävää, mukaansatempaavaa ja visuaalisesti näyttävää puolitoistatuntista. Itse pelkäsin tuon kolmeminuuttisen (ja Kymen Sanomien elokuvakriitikon murska-arvostelun) perusteella asettaaneeni odotukset elokuvan laadusta turhan korkealle ja odotin lähinnä täydellistä floppia, jota ei kuitenkaan tullut. Vaikka elokuvan teemat ovatkin kuluneita ja juoni ennalta arvattavissa, näyttelijöiden karisma, hyvät efektit ja pienet "modernit" vibat muutoin kuluneen aineksen seassa pitävät kuin pitävätkin paketin koossa lopputeksteihin asti.  Juonensa puolesta Noidan oppipoika on varsin keskinkertainen. Koulunsa luokkaretkellä kymmenenvuotias Dave eksyy sattumalta antiikkikauppaan, jossa hän tapaa Balthazar Blaken (Nicolas Cage), itsensä Merlinin oppilaan. Balthazar, joka on tuhannen vuoden ajan etsinyt itselleen seuraajaa, jonka avulla ihmiskunnan arkkivihollisen, Morganan ja tämän tukijoiden kukistaminen olisi mahdollista, vakuuttuu Daven olevan "se oikea" ja lahjoittaa tälle Merlinin sormuksen. Ensimmäinen velhoilun oppitunti kuitenkin katkeaa ikävästi: epäonnisen tapahtumaketjun seurauksena Balthazarin vihamies ja Morganan palvelija Hovarth ilmestyy paikalle, ja tappelun tuiskeessa molemmat mestarivelhot päätyvät vangiksi ikivanhaan uurnaan. Dave pakenee kaupasta kauhun vallassa, joutuu luokkansa edessä naurunalaiseksi. Ajan kuluessa koulukiusatusta pikkupojasta sukeutuu pesinkestävä fysiikkanörtti (Jay Baruchel), jonka päivät kuluvat lähinnä omassa laboratoriossa hylätyssä metrotunnelissa. Kymmenen vuotta myöhemmin sekä Hovarth että Balthazar onnistuvat pakenemaan uurnasta. Molemmat suuntaavat raivoisasti etsimään hrimholdia - nuken muotoista vankilaa johon Morgana, sekä hänen tärkeimmät tukijansa on vangittu. Hovarth uskoo, että Dave otti grimholdin mukaansa kaupasta paetessaan, ja lähteekin kovistelemaan tätä saadakseen nuken itselleen. Daven henki kuitenkin pelastuu täpärästi Balthazarin väliintulon ansiosta, ja saatuaan myös grimholdin turvaan Daven laboratorioon alkaa velho perehdyttää lahjakasta, mutta vastahakoista suojattiaan taikuuden saloihin. Opiskelu ei kuitenkaan suju mutkattomasti, ja ennen pitkää asiat mutkastuvat - lopulta New Yorkin ja koko ihmiskunnan kohtalo lepää yksin Daven harteilla. Elokuvan loppu on varsin ennalta arvattava. Jos jokaisella ihmisellä on muutama suosikki-ja inhokkinäyttelijä joiden perusteella katson tai jätän katsomatta leffoja, putoaisi Nicolas Cage omalla kohdallani jälkimmäiseen kastiin yhdessä Ben Stillerin, Jim Carreyn. Jokin siinä olemuksessa vaan ärsyttää, älkää kysykö mikä. Aiemmin inhokkilistalleni kuului myös mm. Owen Wilson, jonka kuitenkin päästin pannasta nähtyäni Darjeeling limitedin. Kick Assin ja Noidan oppipojan jälkeen taitaa myös Cage nousta pois listani häntäpäästä. Tunnustan, että Balthazarin komealla rooliasulla saattoi myös olla osuutta asiaan..... (voitte halutessanne kuvitella tähän sellaisen punastelevan hymiön). Vaikka Cagen roolisuoritus on yksi parhaista mitä olen häneltä nähnyt, on Jay Baruchelin esitys tumpelona nörttinä elokuvan parasta antia. Oikeastaan Davea voisi kuvata enemmänkin ahdistuneeksi älyköksi, sillä perinteisen ulkoisen nörttihabituksen sijaan valkokankaalla esiintyy suurimman osan ajasta hahmo, josta näkee, että sitä oikeasti ahdistaa kaikki muu normaali, paitsi fysiikka. Kliseisyyden rajat eivät kuitenkaan ylity, ja Daven ahdistuksesta on helppo tunnistaa itsensä - kenenpä olisi helppoa luottaa itseensä ja kykyihinsä, jos puolet elämästä on potkittu ihan kirjaimellisesti päähän.  Omasta mielestäni Noidan oppipojan parasta antia olivat näyttävät erikoistehosteet, sekä modernin tieteen yhdistäminen taikuuteen, ehkä siksi, että ymmärrän luonnontieteistä itse yhtä vähän kuin loitsimisesta. Elokuva myös kiertää Potter-plagioinnin ja maailmanpelastuspiiperryksen pahimmat sudenkuopat kevyesti, eikä 111 minuuttinsa aikana tunnu hetkeäkään liian pitkältä. Itse jäin kuitenkin toivomaan pätkältä hiukan enemmän syvyyttä ja aikuisempaa otetta - moni kohtaus olisi ollut huomattavasti mielenkiintoisempi, mikäli puolet Balthazarin ajoittain lähes epäinhimillisiin sfääreihin ylettyvästä isällisestä ymmärtäväsyydestä ja "You are special" - hokemista olisi korvattu hieman hienovaraisemmalla ja häijymmällä käytöksellä. Jokainen Kick Assin nähnyt kyllä tietää, että Cage ei ole ensimmäistä kertaa asialla kun nörtti-Davesta leivotaan sankaria* (olipa lopputuotteella sitten käytössään perinteisempiä aseita tai plasmapalloja), mutta Noidan oppipojassa meno on turhan väljähtynyttä, kenties perheen nuorimpien sielunrauhan vuoksi. Kliseisyydestään ja ajoittaisesta koomisuuteen menevästä paatoksellisuudestaan huolimatta leffa kuitenkin lunastaa lupauksensa loistavana viihdepakettina, jossa riittää vauhtia ja nauruhermoja koettelevia kommelluksia sekä isommille että pienemmille katsojille. * Kick Ass-elokuvan päähenkilön nimi on myös Dave, jonka tietä supersankaruuteen siivittää mm. Big Daddy-niminen hahmo (aka. Cage). Pikatuomio: 3/5 + Juoni kliseistään huolimatta viihdyttävä ja elokuva onnistuu tempaamaan mukaansa. + Upeat efektit. - Ei tarjoa juurikaan uutta, teslareaktorin viihdekäyttöä lukuunottamatta. ps. Kuvat on ongittu sekalaisilta sivuilta, eivätkä ne luonnollisestikaan ole minun. Tunnisteet: arvostelut, elokuvat kermakaramellia, sanoi blondi kampaajalla.
Kuten eilen höpisinkin, tänään kiskoin itseni verrattain aikaisin ylös ja veivasin ahterini keskustaan ja istahdin kampaajan tuoliin.
 Tukkani kohta 2 vuotta kestänyt kasvatusoperaatio on pitänyt huolen siitä, että minulle ei oikein koskaan ole leikattu mitään kunnon mallia. Viimeisimmän piristykseni, upean viivasuoran otsiksen, kasvatin keväällä mukavuussyistä pois. Silmälasien kanssa mokoma lirpake kun ei tullut toimeen sitten millään. Alkutilanteessa tukkaa oli siis hissuksiin raidoitettu vaaleammaksi lähes mustanruskeasta kestoväristä ja viime kerrasta oli kulunut jokunen kuukausi. Auringon kärventämien raitojen ja pituuksissa kummittelevan tumman pohjavärin lisäksi päässä komeili sekä reilu kahden sentin juurikasvu ja edellisen juurikasvun peittänyt tyviväri. Oikealla oleva kuva on oikeastaan turhan armollinen väriä kohtaan - koko totuuden voi saada selville esimerkiksi tästä. Hiusten kunto puolestaan ei ole niin surkea kuin kuva antaa ymmärtää, sillä ottamishetkellä olin ollut n. 10 minuuttia hereillä.
Toiveeni numero yksi oli saada väriä taas vähän lähemmäs alkuperäistä, muuten annoin kampaajalle vapaat kädet. 
.. ja tässä on tulos Uutta mallia kuontalooni ei saksittu tällä(kään) kertaa, mutta väriä läträttiinkin sitten ihan kippokaupalla. Väristä tuli tuommoinen karamellimaisen vaalea, ja huomattavasti luonnollisemman näköinen kuin ylläolevassa kuvassa. Malli, johon kampaaja hiukseni föönasi on mielestäni vähän pöllön näköinen minun päähäni (inhoan taivuteltuja latvoja ja kaikenmaailman pöyhimistä) ja odotankin mielenkiinnolla meneekö tukka kiinni - jos ei, napsahteli lattialle huomaamattani muutakin kuin jokunen kupsahtanut kaksihaarainen. Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Tästä on hyvä jatkaa kasvattelua <3.  Vaikka en yleensä sorrukkaan ostamaan mitään kampaajan tarjoamaa tuotetta, tällä kertaa tein pienen poikkeuksen. Tigin uusi Urban antidote-sarjan shampoo lähti mukaan ihanan, kirpeitä omenametrilakuja muistuttavan tuoksunsa ansiosta. Nenäni uhri, minäkö? Hoitoaineenkin hankkiminen samalla kertaa olisi voinut olla järkevää, mutta hiusvärihuuruissahan en sitä tajunnut. Noh, eikun vaan nettikaupoille metsästämään hieman huokeampi kaveri tuolle punaiselle tuubille. Tunnisteet: hiukset, kauneus, ostokset Kotiseutumatkailusta ja hyvästä safkasta.
Kotiuduin eilen reissusta ja tarkoituksenani oli vääntää pienimuotoinen postaus taannoin tekemästäni epäonnistuneesta kotiskasvohoidosta, sekä esitellä muutamaa löytöä, jotka lähtivät mukaani Kampin Mangosta viikonloppuna. Päivä oli ja meni. Juoksentelin asioilla, katsoin hömppäsarjoja, puhuin puhelimessa ja treeneistä kotiin tultuani tajusin, että olen ensiksikin hävittänyt kyseiset "kasvohoitokuvat" kamerastani ja toiseksi niin rähmääntynyt, etten aio vetää yhtäkään puhdasta vaatetta päälleni. Siispä keskityin suosiolla kamojeni purkamiseen kassista ja uusien koulukirjojen selailuun - ne sentään sain haettua kirjastosta (kyllä, kuukautta etuajassa yleisen mielenkiinnon vuoksi) lainaksi. Helsingin kohdalla raahauduimme poikaystäväni kanssa syömään Kampin Don Corleoneen lähinnä sillä perusteella, että a. ruokaa piti saada nopeasti. b. ..mielellään sekä lihaanille että porkkananpurijalle mieleisessä muodossa & c. mummini oli antanut meille yhteisen ruokarahalahjoituksen kotimatkaa varten. Jo paikan sijainnin perusteella odotuksemme eivät olleet kovin korkealla (oikeasti hyvät ravintolathan ovat hyvin varjeltuja salaisuuksia kaukana keskustasta?), mutta kerrankin erehdys tapahtui positiiviseen suuntaan. Ja ei, tämä ei ole mikään maksettu mainos.  (Suloiset alkupalat ja niin herkullinen pasta että meinasin unohtaa kuvata sen...)
Vaikka Kampin ostoskeskus ainakin minulle edustaa hektisyyden perikuvaa bussiasemineen, ihmismassoineen ja metropysäkkeineen, itse ravintolan ilmapiiri oli kaukana kiireisestä. Palvelu oli nopeaa, mutta silti äärettömän rauhallista ja ystävällistä. Heti tilattuamme saimme pöytään mm. tuoretta ciabattaleipää, oliiviöljyä, leipätikkuja, balsamicoa ja muutaman calamata-oliivin naposteltavaksi. Myöskään pääruoassa ei ollut valittamista. Annoskoko oli niin suuri, että jopa suursyömäreiden kruunaamattoman kuningattaren oli taivuttava ja pyydettävä avomies apuun urakan viimeistelyä varten. Toiseksi, ruoka oli aivan mielettömän hyvää, ja hyvä niin - kotimatka kun otti ja venähti hieman odotettua pidemmäksi kiitos minun shoppailuintoni ja VR:n junien... Kokonaisuudessaan matkaan meni nimittäin lähes 8 tuntia. Huomenna palaan linjoille toivottavasti pienen shoppauspostauksen, myös uuden tukan kera - klo 10 aamulla päässäni roikkuva reuhka pääsee parturiin ensimmäistä kuukausien tauon jälkeen <3. Tunnisteet: kotka, matkustaminen, ruoka |
